Mangoliat

Heippa pitkästä aikaa, taisi tuossa kaksi viikkoa vierähtää viime kerrasta kun tänne kirjoittelin. Taas on niin paljon kerennyt tapahtua siinä välissä. Viime viikon tiistaina vietin viimeisen iltani alaikäisenä, ihan mieletön ilta olikin. Oltiin jo tammikuussa ostettu hostäidin ja -siskon kanssa liput brittiläisen Benjamin Clementinen konserttiin. Aivan huikea artisti, ei sanat riitä. Loi kyllä ainutlaatuisen ja tiiviin tunnelman. Harvoin on loppuunmyydyssä salissa yleisön joukossa niin hiljaista, paitsi aplodien aikana jotka eivät meinanneet loppua koskaan. 

Keskiviikkona koulussa heti aamulla koko luokka lauloi onnittelulaulun, tai no tyyli oli enemmänkin jalkapallomatsien huutolaulua muistuttava. Illalla siskon kanssa kaupasta palatessa olohuoneessa oli kymmenkunta ystävää yllättämässä, meni viisi minuuttia puhekykyä palautellessa. Olin niin yllättynyt, ei mulla ollut ollut Mélodien ja Dominiquen suunnitelmista mitään hajua. Pidettiin sitten kreppikestit! Oli tosi ihana ilta, jää ikuisesti upeaksi muistoksi. 

Itselläni ei syntymäpäivältä ole kuvia kuin tämä, sain kukkia meidän remonttimieheltä! Suomestakin tuli suklaalähetys.

Annan viimeisimpien kuvien puhua puolestaan. Aina eivät nekään riitä, esimerkiksi perjantaina juoksulenkillä Parc de la Tête d'Orin puistossa aivan nauratti kun yhtäkkiä puitten välistä näkyi makoileva leijona ja pian kirahvin kaula. Kevät on tullut joka puolelle. Koulukiireet ovat kovimmillaan, tiistaina koittaa kauan odotettu esitelmä jonka arvosana menee jo osaksi näiden YO-tuloksia. Itsekin sen suoritan, huhuh. Suomiesitelmänkin pitäminen koittaa perjantaina. Jos on ideoita asioista mitä ei missään nimessä saa unohtaa kertoa, sanokaa ihmeessä. 

Célestins-teatterin aukio tuoksuu ja näyttää upealle, vapaatuntien aikana ihana mennä tuonne ihastelemaan.

Perinteistä taivaskuvaa.