Lunta

Täällä on jokavuotuiseen tapaan Festival de Grignan, jonka voisi sanoa olevan kirjeenvaihtofestivaali. Kirjeet ovat siis teemana. Festivaali järjestää myös kilpailuja ja yhteen niistä meidänkin lukio osallistuu. Oppilaat kirjoittavat kirjeen, ja niistä parhaat pääsevät Lyonin maineikkaan Théâtre de Célestinsin lavalle näyttelijöiden esitettäviksi. Aiheena tänä vuonna "avoir vingt ans -jeunesse et correspondance" joka tarkoittaa suurinpiirtein "olla 20-vuotias, nuoruus ja kirjeenvaihto/yhteys." Tähän teemaan on itsekin tullut kirjettä väkerreltyä, virkistävää vaihtelua koulun koevastauksien keskelle.

   Täällä satoi lauantaina lunta! Ihan kunnolla vielä, mutta mitään ei jäänyt täällä kaupungissa maahan. Aikaisemmin viikolla jo kaikki puhuivat lumisateesta, mutta en voinut millään olla samaa mieltä. Räntäähän se oli, mutta miten sen voisi ranskaksi selittää. Pienen taustatutkimuksen tuloksena selvisi, että suomen kielessä on noin 120 lumen- ja jäänsukuista sanaa! Toki sen nyt ymmärtää että on vähän eri käsitys ja kommunikaatiovaikeuksia suomalaisella ja ranskalaisella lumesta puhuttaessa (heillä kärjistettynä vain vesi, lumi, jää.) Aika hauskaa.

   Jo ennen joulua ilmoittaannuin pieneen koulun kuoroon mukaan, tiedossa oli muutama muistotilaisuus tammikuussa missä laulaisimme Chant de Maraisia ja Marseillesia. Totta kai täytyi ottaa tilanteesta kiinni, kun jotain toimintaa on koulussa tiedossa. Tänään olimme koko päivän kiertämässä kolmessa eri paikassa Lyonissa, kyseessä oli Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin ns. vapautuspäivän 70-vuotisjuhla. Sunnuntaina olin myös parin koulukaverin ja opettajan kanssa Place Bellecourilla, missä oli saman asian muistotapahtuma, paikalla pitivät puheen niin Lyonin kaupunginjohtaja kuin paikallisten juutalaisten edustaja. Lyonissakin on paljon historiaa tähän teemaan liittyen, näimme tänään yhden näyttelyn jossa oli paljon mielenkiintoisia juttuja. Lyonin nykyisellä esikaupunkialueella Vénissieuxissa oli leiri, jonka kautta juutalaisia lähetettiin eteenpäin Auschwitziin.

Sunnuntaiaamulta

Ihan mukiinmenevät puitteet tänäänkin.

   Oli muuten mielenkiintoista laulaa Ranskan kansallishymniä (menee ulkoa), olisin ajatellut että kaikki liittyvät mukaan laulamaan automaattisesti, mutta itse asiassa yhtenäkään kertana sitä ei tapahtunut ja monet kuorolaisetkin totesivat, etteivät osaa sanoja ulkoa. Niin ristiriitaista, varsinkaan nuoremmat ranskalaiset eivät ole todellakaan patrioottisia, kun olemme asiaa keskusteluissa sivunneet. Silti siellä takana on se ranskalainen mentaliteetti "no mutta kyllähän me nyt kuitenki parhaita ollaan." Niin hauskaa, ei näistä ota selvää.

   Lauantaina oli pieni batucadaryhmämme ensiesiintyminen kyseisellä opistolla, huippua oli. Koko ryhmä ollaan kehitytty ihan kauheasti ja kaikki ovat alkaneet löytämään omat instrumenttinsa. Huipuinta on kuitenkin vain harjoittelu, studiolla saadaan joka kerta käyntiin kunnon jamit.

  

Sunnuntaina oli taas lempitekemistä eli käveleskelyä ja tutkiskelua. Tällä kertaa taas yhdellä Lyonin lempialueella, Croix-Roussessa. Tässä ei sitä niin huomaa, mutta tuo katu on oikeasti aika jyrkkä ja todella pitkä. Urheilusta melkein käy.

Tämä paikka oli aika hauska huomata.

Alhaalla vanhaa amfiteatteria, ja vielä alempana aina niin upeaa kaupunkimaisemaa.

  Voitte vaan kuvitella, miten saa aina pinnistellä miettiessä kaikkea mitä on tullut viimeisen viikon aikana tehtyä! Aina käy jotain erinäisiä juttuja mielessä mitä täällä kertoisi, mutta aika näppärästi ne unohtuvat. Mutta kummasti tänne joka kerta jotain matskua päätyy!

Talvi jatkuu mutta aurinko paistaa

Keskiviikkona oli koulusta taas teatterikäynti luvassa, vuorossa oli Jean Genetin Les Nègres. Kaiken kaikkiaan hyvin abstrakti kokonaisuus, mutta pidin kovasti. Kuten ranskaksi sanotaan, mise-en-scène eli näyttämöllepano oli upea. Sitä ennen olin iltapäivällä kaupungilla moikkaamassa Alpeilta päiväreissulle tullutta kahta vaihtarityttöä, chileläistä Louisaa ja moldovalaista Dumia. Myös Patricija pistäytyi paikalla.

   Keskiviikkona ilmestyi myös Charlie Hebdo normaaliin tapaan, heti oli kaikista kioskeista loppu. Joka päivä on tasaisesti painettu uusia ja toimitettu myyntipisteisiin, mutta edelleenkään emme ole onnistuneet omaa saamaan. Kuulin, että kuusi miljoonaa olisi jo myyty. Ja loppua ei näy, nyt kioskeissa on jo varauslistat ja uusi ilmestyy taas huomenna. Yleistunnelma voisi sanoa olevan toki rauhoittunut, mutta joka puolella on turvallisuustasoa nostettu. Kuulin, että Lyonissa olisi 300 sotilasta kaduilla valvomassa. Niistä kolme meidänkin kotikadulla yötä päivää, niin outoa mutta eivätpä ne tuossa häiritsekään.

   Perjantaina aloin taas leipomishommiin, YFU:n alueleirille pyydettiin sunnuntaiksi oman maan jälkiruokaa tuttuun tapaan. Päätin tehdä maailman parhaita pikkuleipiä, jos joku nimestä tunnistaa. Niitä ne eivät kuitenkaan kirjaimellisesti ihan olleet, mutta melkein. Jos ei lasketa palanutta pohjaa. 

  Lauantaina tosiaan suuntasimme Lyonista tunti etelään maaseudulle, siellä oli suuri rakennus meille varattuna yöpymistiloineen ja saleineen kaikkineen. Tämä oli siis toinen virallinen tapaaminen koko alueen porukan kanssa syyskuun jälkeen, joillekin myös viimeinen. Molemmat ryhmämme kahdesta aussitytöstä ja latvialaisista toinen, Paula, lähtevät tänä sunnuntaina jo pois, oltuaan täällä viiden kuukauden ohjelman. Oli tosi kivaa nähdä kaikkia ja vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia! Syyskuuhun verratessa oli jo paljon luonnollisempaa puhua ranskaksi, enää ei tarvinnut englantia käyttää. Alueellemme oli saapunut myös yksi jenkkityttö vasta viikko sitten, joten hänen kanssaan tuli puhuttua jonkin verran englanniksikin. Oli niin outoa olla tällä kertaa se, joka muistelee omaa alkuaikaansa täällä ja antaa ohjeita kieleen, alkuun ja kulttuuriin liittyvien juttujen kanssa. 

   Tuli käytyä myös ensimmäisessä ranskalaisessa linnassa vierailulla, kun käytiin ihan lähellä olevassa paikallisessa kierroksella. Upea puutarha talvellakin, puhumattakaan sisätiloista kun sinne asti pääsimme. Näin talvisaikaan ystävällinen pariskunta avasi kotinsa ovet vain näin erikoistapauksessa meille esiteltäväksi. Ei ollut hassummat puitteet, kelpaisi.

  Sunnuntaina söimme hostperheiden kanssa ihan hirveästi perinteitä kunnioittaen, aivan kuin syyskuun tapaamisessaki. Kakkuja toki piti maistaa joka maasta. Oli niin outoa sanoa kolmelle lähtevälle heipat jo pidemmäksi aikaa, hyvästejä ei kuitenkaan jätetä. Ja illalla paluu Lyoniin, kyllähän sitä jo oltiin kerettykin olla muualla. Viikonlopun kuvat ovat muiden puhelimissa ja kameroissa, itse tuli otettua vain yksi

Vähän erilaista taivaskuvaa tällä kertaa.

  Tällä viikolla muunmuassa ensimmäinen batucadaesitys lauantaina tiedossa, iiks! 

En ole yhtään ajatellut, kuinka tätä asiaa blogiini avaisin. Keskiviikkoaamupäivän tapahtumat ja sitä seuranneet kauheukset torstaina ja perjantaina järkyttivät koko Ranskaa. Kyse on niin suuresta ja symbolisesta asiasta tässä maassa, että en ala sitä täällä enempää henkilökohtaisesti analysoimaan. Kyseinen lehti, Charlie Hebdo on täällä käsite, ainoa laatuaan koko maailmassa. Instituutioksikin olen kuullut kutsuttavan. Sen ja kaiken tapahtuneen symboliikan, tämän maan historian ja yhteiskunnan huomioonottaen en mitenkään voisi selittää, mitä viime viikolla muuttui Ranskassa. Kun en itsekään sitä voi kaikkea ymmärtää, en ole kasvanut tässä kulttuurissa. On tullut käytyä todella mielenkiintoisia keskusteluja monien kanssa aiheesta ja sen innoittamana monista suurista kysymyksistä ja ongelmista mitä tässä maailmassa on. Kaikkien niiden jaettujen ajatusten kerääminen järkevästi kasaan ja muokattua tekstiksi ei onnistuisi mitenkään. Haluan kuitenkin kertoa, miten täällä ihmiset siihen reagoivat ja sitä kautta yrittää antaa lisää kuvaa tästä maasta ja kansasta.

   Heti keskiviikkona Lyonin kaupungintalon suurella Place de Terreaux -aukiolla oli pimeän tullen 15 000 ihmistä kerääntyneenä yhteen ja hiljaisuudessa. Ihmettelemässä ja osoittamassa kunnioitusta. Myöhemmin näimme uutisista, kuinka joka puolella Ranskaa oli jo keskiviikkona ihmiset kerääntyneet tuhansittain ja tuhansittain yhteen ja osoittamaan mielipidettään ja järkytystään. Ja samalla alkoi "Je suis Charlie"-liike, tuota logoa voi näkeä kaikkialla sosiaalisessa mediassa, kaupungin mainospylväissä mainoksien sijasta, kauppojen ikkunoissa ja parvekkeilla. Ihmisten vaatteissa, autoissa.

   Koulussa olimme kaikki kokoontuneena sisäpihalla ja torstaikeskipäivän Ranska oli minuutin hiljaa. Seinissä on oppilaiden tekemiä julisteita, aiheeseen liittyviä piirustuksia. Suurin osa opettajista antoivat oppilaiden keskustella ja käsitellä asiaa, onneksi. Joka ilta näimme uutisista, kuinka ihmiset kerääntyivät aukioille ympäri maata.

   Sunnuntaina Lyonissa oli tiedossa tasavallan kulkue, marche républicaine. Kyse olisi hiljaisesta kulkueesta, ei tavanomaisesta mielenosoituksesta. Niistähän maa on tunnettu, mielipidettä mennään mielellään ilmaisemaan kaduille ja aukioille. Sinne mekin siis suuntasimme, matka olisi neljä kilometriä ja päättyisi Place Bellecourille, suurimmalle aukiolle. Siinä kävi sitten niin, että heti alussa koko neljä kilometriä pitkä ja useamman kaistan levyinen katu täyttyi ihmisistä. Meitä oli siis alusta loppuun asti katu täynnä, ja sen huomasi. Valtava massa jatkui suoraa katua pitkin silmänkantamattomiin. Kävellessämme emme kuulleet emmekä tehneet yhteishuutoja, vain tasaisesti joku aloitti taputtamaan ja koko ihmisjoukossa kulki taputusaalto. Jollain ihmeen kaupalla pääsimme kahden ja puolen tunnin kuluttua pääteaukiolle. Harvoin on niin rauhallinen ja hyvä olo valtavan ihmismassan keskellä, 400 000 muun kanssa. Tai no en ole edes ikinä ollut tuollaisessa ihmisjoukossa. Sunnuntaina oli hyvä olo, olimme kaikki siellä samojen asioiden puolesta ja aplodeeraamassa samalle taholle.

   Vaikka nämät tapahtumat repivät tätä maata ja ihmisryhmiä erilleen ja jopa entistä kauemmas toisistaan, tämä myös yhdisti. Eri uskontojen, puolueiden, aatteiden ja muiden ryhmien edustajat osoittivat huolensa yhteisten asioiden puolesta. Itse henkilökohtaisesti ihastelen ranskalaisten tapaa reagoida kokoontumalla yhteen ja näyttämällä tukensa ja tunteensa asioihin liittyen. Tietysti sillä on myös negatiivinen puolensa perinteen kärjistyessä. Tänä viikonloppuna tämä oli kuitenkin hyvin positiivinen ominaisuus, kaikenkaikkiaan sunnuntaina ympäri Ranskaa 3,7 miljoonaa ihmistä osallistui tasavallan kulkueisiin.

  

 Toivottavasti sain ilmaistua asiani niin kuin tarkoitin, hirveän vaikeaa selittää tätä kaikkea. Enkä yritäkään. Olen kauhean onnellinen ja ylpeä, että saan olla osana tätä maata ja kokea sen kulttuuria. Oppia siltä ja siitä koko ajan lisää, myös todella vaikeana aikana. Onhan siitä jo kerennyt tulla hyvin rakas, maa jossa sijaitsee toinen koti.

2015

Loman loppupuoli meni myöskin tosi mukavasti! Vuosi vaihtui hauskassa seurassa, uusien ranskalaisten lisäksi tuli tutustuttua muutamaan muuhun Lyonissa asuvaan ulkomaalaiseen, sekä Pohjois- että Etelä-Amerikka olivat edustettuina. Muiden ulkomaalaisten kanssa on yleensä aika samalla aaltopituudella, sitä kun ollaan ns. "ei-kummankaan-alueella", haha.
   Heti ensimmäisenä päivänä starttasimme siskon kanssa junalla pääkaupunkiin. Siellä odotti ihanan kirkas talvipäivä, oikein hyvä keli rennolle käveleskelypäivälle. Suunnattiin Père Lachaisen kuuluisalle hautausmaalle tsekkaan tuttuja ja tuntemattomampia. Mélodielle oli ensimmäinen kerta joten leikin vähän turistiopasta. Niin kauniista hautausmaasta kyse että jos olisi lähempänä, menisin useamminkin vierailemaan. Illalla pimeän tullen päätimme mennä katsomaan suurimpien tavaratalojen kuuluisat jouluikkunat, kyseessä Printemps ja Galeries Lafayette. Olihan ne hianot ja oli kyllä muutama muukin paikalla toteamassa saman! Perjantai-iltana tuli nähtyä myös Champs Elysées'n jouluvalot, ei ollut paljoa parantamisen varaa niissäkään. Siellä oli myös ihan kunnon joulutori vielä käynnissä ja maailmanpyöräkin paikalla, varmaan Lyonilta kopioineet. Heh. 

Ranskalainen klisee löytyi hautausmaalta. Olen aika ylpeä tästä otoksesta, vaikka itse sanonkin.

Havaintoja Pariisin taivaasta.

Jes!

Printemps'n jouluvalot eivät olleet muutenkaan hassummat.

Syötiin patonkia Montmartrella ja innostuin kuvaamaan kaunista rakennusta.

Tuon rakennuksen ylin asunto on mahdollisesti Pariisin paras, ainakin näköalan kannalta. Vasemmalla yhtä korkealle nousee vain Sacré-Coeur.

Kyseisen kaupungin uudet lempikulmat!

Muistelisin, että viimeksikään kuvani Champs-Elyséesta ei ollut kovin hääppöinen. No laitan tämän nyt kuitenkin, kyllä tästä sen verran saa selvää että nuo puut ovat kuin samppanjalaseja. Niin ranskalaista.

  Lauantaina suunnattiin Mélon ja Domin kanssa hitusen Pariisin ulkopuolella perheineen asuvan veljen luokse ja vietettiin viikonloppu siellä. Oli todella huippua, 1- ja 3-vuotiaat pikkulapset järjestivät koko ajan toimintaa. Ja syötiin paljon! Ilokseni hyvin meripainotteisesti, katkarapuja (ei niitä superpieniä mitä Suomessa syödään pitsan päällä, paljon isompia joilla on kuori jalkoineen ja silmineenkin vielä jäljellä ja ne kuoritaan), merisimpukoita ja kalaa ym. Lauantai-iltana koitti henkilökohtainen kulinaristinen kohokohtani, kun pääsin syömään ensimmäistä kertaa ostereita! Ne ovat täällä todella suurta herkkua, ja perheeni kanssa olemme useasti puhuneet, että niitä pitäisi jokin kerta syödä. Olimme yhdessä sopineet, että tänään se aika viimein koittaa! Eli ne olivat siis jo valmiiksi aukaistut, Alexin toimesta. Kansi vain pois, maun mukaan sitruunaa sekaan ja ensin juodaan suolainen "mehu." Sitten irrotetaan koko otus kuorestaan ja kulautetaan suuhun. Olemus oli aika limainen, mutta ai että oli hyvää! En ihmettele, miksi siihen suhtaudutaan täällä niin intohimolla.
  Lauantai-iltana suuntasimme bussilla Pariisin La Défensen moderniin kaupunginosaan, joka pitää sisällään lähinnä ostoskeskuksia ja toimistoja. Se on suoraan Riemukaarta vastapäätä Champs Elysées'n toisessa päässä, ja sinne onkin tehty Riemukaarelle ns. moderni peilikuva, Grande Arche. Toiset tykkäävät, toiset ei. Pariisissa on pidetty uusi ja historiallinen vanha kiitettävän hyvin erillään, siksi kyseinen moderni kaupunginosa onkin mielestäni niin kaunis ja vaikuttava erottuessaan muusta kaupungista.

Aivan jäätävä kuva johtuen tällä kertaa alhaalla purettavasta joulutorista. Ihan päädyssä kaukana Riemukaari.

Noista ihmisistä saa vähän vinkkiä Grande Archen kokoluokasta.

On se hieno!

Taas kaukana ja pienellä näkyy Riemukaari jos joku erottaa. Keltaiset valot ovat Champs-Elysées. Kuvattiin melkein kilpaa oikeanpuoleisen monsieurin kanssa.

  Sunnuntaina suuntasimme lähistöllä olevaan suureen ja useamman vuosisadan ikäiseen puistoon, Parc de Bagatelleen. Jopa näin talvisaikaan oli paljon näkemistä, voi vain kuvitella kuinka upea se kesällä on.

Ruusutarhaa ja takana perspektiiviä antamassa La Défense.

Lintubongarin urani jatkuu! Kyseessä sulkansa pudottanut riikinkukko, luulisin.

   Mutta kyllä oli Lyoniin taas ihana palata! Oi oi varsinkin Pariisissa huomaan, kuinka lyonilaiseksi itseni jo tunnenkaan.
   Heti maanantaina oli la rentrée, paluu. Hyvin hauskasti meni sekin, tuntuu että joka paluun jälkeen rullaa koulussa paremmin. Luokkakavereita oli huippua nähdä ja normaali päivärytmikin on taas aika jeeees. Ja eipä tässä ole kuin viisi viikkoa koulua ennen seuraavaa kahden viikon lomaa... Outoa, samaan aikaan fiilistelen että seuraava loma on noinkin lähellä ja kauhistelen, kuinka aika rientää. Mutta sitä on turha ajatella, päivä kerrallaan ja sitä rataa!

Kouluunpaluuaamuun herääminen ei olisi voinut olla parempi tämän taivaan ensimmäisenä nähdessä.